Vauva tulee, olenko valmis?

Sanoin tänään isälle, siis lapseni isälle, enkä omalleni, että haluaisin vauvan jo syntyvän. En oikeasti halua, että vauveli syntyy jo nyt, koska tiedä ettei hän selviäisi. Kommentilla tarkoitin, että tahtoisin nyt olevan maaliskuu, jolloin laskettu aika koittaa. En malta odottaa, että saisin hoitaa ja paijata vauvaa. Odotan myös sitä, ettei ole mihinkään kiire ja voin keskittyä vain perheeseeni.

Kuitenkin luontoäiti on järkeillyt fiksusti siinä, että on antanut naisen odotusajaksi peräti yhdeksän kuukautta. Minä olen perusluonteeltani sellainen, ettei vähempi edes riittäisi. En tarkoita, ettenkö olisi yhtään valmis äidiksi, mutta kokonaan valmis en ole. Tuskin olen valmis vielä synnytyssalissakaan, mutta varmasti valmiimpi kuin nyt. Minusta on hassua ajatella, että pitäisi olla valmis äiti. Tietyt perusvalmiudet voi toki olla, mutta kyllähän äitinäkin voi kehittyä ja kasvaa, niin kuin ihmisenäkin.

Jokin valmius minussa kuitenkin oli, kun päässäni alkoi tykyttää vauvakuume jokin aika sitten. Vauvakuume on toisenlainen kuume kuin tavalliset kuumeet: sen voi salata ja sen takia ei tarvitse olla poissa töistä. Minä en kertonut muille kuumeestani, paitsi miehelleni, joka taisi saada tartunnan. Minusta tuntui siltä, että elämää on nähty jo sen verran, että lapsellesi olisi paikka.

Minusta äidiksi ja isäksi kasvamisessa on tärkeintä, että on valmis epäitsekkyyteen ja pyyteettömään rakkauteen. Yritän olla haaveilematta täydellisestä äitiydestä, koska tiedän, ettei minulla ole siihen yksinkertaisesti varaa. Haluan pystyä kuitenkin olemaan henkisesti rikas ja antamaan lapselleni sylin ja paljon muuta. Täydellisellä äidillä viittasin lähinnä muotilehtien huoliteltuihin äiteihin, jotka ovat kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen takaisin entisissä mitoissa ja pukevat sekä itsensä että lapsensa päästä varpaisiin muotivaatteisiin. Jos pystyn antamaan lapselleni turvallisen ja rakastavan kodin sekä kasvattamaan hänestä terveellä itsetunnolla varustetun ihmisen, olen tyytyväinen.

Yhdeksän kuukauden odotusaika on hyvä myös arkisemmasta näkökulmasta: hankintojen kannalta. Koska lapsi on esikoisemme, hankintoja on paljon. Aiemmin tuli jo ilmi, ettemme ole varakkaita: toinen opiskelee ja toinen käy osa-aikatyössä. Olemme kuitenkin laskeneet, että pärjäämme sekä päättäneet pärjätä.

Suuri askel kohti pieniä askeleita

Tämän blogin avaaminen on minulle iso asia. Olen pohtinut tätä pari kuukautta ja nyt sormeni ovat näppäimistöllä tosi toimissa. Kohti pieniä askeleita -blogini kertoo elämäni suurimmista asiasta, esikoiseni odottamisesta.

Aihe on hyvin henkilökohtainen ja kirjotankin täällä anonyyminä. Tarkoitus ei ole toitottaa koko maailmalle raskauteni kuulumisista yksityiskohtaisesti, vaan kirjoittaa omia tuntoja ja helpottaa omaa kasvua äidiksi. Minusta on myös mukavaa, että tämä kaikki jää tänne, ja kenties lapseni saa lukea aikuisena täältä tuntojani odotukseni aikana. On myös mukavaa, että muut samassa tilanteessa olevat ihmiset voivat halutessaan kommentoida ajatuksiani. Omissa ystävissäni ei ole tällä hetkellä muita odottavia äitejä.

Yksi oikeutus blogini olemassaololle on myös se, että odottaminen on yksinkertaisesti ihanaa. Ihaninta tähän asti elämäni polulla. Olen ollut onnekas ja kaikki on mennyt tähän saakka hyvin. Olen nyt neljännellä kuulla ja masu-asukin olisi määrä viihtyä vuokra-yksiössään noin puoli vuotta.Äidin rakkaus taitaa olla totta jo odotuksen aikana. Paha olokin tuntuu hyvältä, kun ymmärtää sen syyn.