Tämä joulu on ollut odotuksen juhlaa: vauva on tehnyt juhlasta jotenkin aiempaa herkemmän. Välillä mielessä on piipahtanut myös ensi joulu. En ole malttanut olla kuvittelematta millaista joulu on oman lapsen kanssa.
Tänä jouluna on eletty viimeistä aikuisten joulua pitkään aikaan. Asiassa on sekä huonot että hyvät puolet: jos en sorru yltiöpäiseen kulutushysteriaan vielä ensi vuonna, sorrun siihen luultavasti jo seuraavana. Jouluna 2011 pienoinen osaa tahtoa luultavasti jo ainakin jotakin itse. Toivon lapsellani olevan samanlainen maku kuin kummitytölläni reilun vuoden iässä. Hänen ensimmäinen joululahjatoiveensa kummitädiltä oli leipää, lanttua ja porkkanaa. Tuollaiseen kulutushysteriaan voisin vaikka sortuakin, hyvällä omalla tunnolla.
Voin vannoa, ettei lapsellani tule olemaan yhtään Hello Kitty tai Spiderman -krääsää lelukopassaan tai vaatekaapissaan. Tämän toiveen toteuttaminen voi onnistuakin. Todennäköisesti parin kolmen vuoden päästä pikkutyttöjen ja poikien päät ovat pehmenneet joillekin muille tosi söpöille ja älyttömän kalliille hömppäkrääsälle. Olen huomannut (jo nyt), että lasten tavaroiden ympärillä pyörii miljoonabisnes.
Hyvä puoli viimeisessä aikuisten joulussa on lasten jouluilon palaaminen joulunviettoomme. Ei ole niin kovinkaan monta vuotta siitä kun pikkusisareni uskoivat Joulupukkiin. Nuo joulut olivat täynnä iloa, jännitystä ja yhdessäoloa. Toki noita kaikkia mahtuu aikuistenkin jouluun, mutta niiden laatu on erilaista, jotenkin tylsempää. Jokainen meistä itsekin muistaa jännityksen avatessaan paketteja. Ehkäpä saan maistaa uudelleen tuota jännityksen tunnetta seuraavina vuosina lapseni kanssa. Kumpaahan silloin jännittää enemmän, äitiä vai lasta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti