Pinttyneistä tavoista pieniin ihmeisiin

Pieni ihminen omassa vuokrayksiössään saa ihmeitä aikaan äidin korvien välissä, koko kehossa sekä joissakin pinttyneissä tavoissa.

Olen huomannut, että hiukseni ovat vahvistuneet ja suoristuneet. Voin nykyisin mennä jopa ulos suoristamatta tukkaani ja näyttämättä variksenpelättimeltä. Se on ehdottomasti hyvä asia, koska olen ollut tavallista väsyneempi, joten en jaksa hiuksia aina entiseen malliin ehostella. Väsymyksen lisäksi minua pissattaa ja janottaa aivan koko ajan. Luin jostain, että nuo oireet voivat olla merkki raskausdiabeteksestä, mutta kuuluvat myös normaaleihin raskausoireisiin.

Minulla ei ole mitään omituisia mielitekoja ruuan suhteen, mutta olen laajentanut ruokavaliotani myös punaiseen lihaan ja maitoon. Vauva voisi kasvaa täysin normaalisti myös kasvispainotteisella ruokavaliolla ja kanalla, mutta ajattelinpa pelata raudan saannin varman päälle. Aikuisten oikeasti perimmäinen syy ei johdu lainkaan raskaudestani vaan lapsen isästä. Joustan hänen vuokseen, koska yhteisten ruokien tekeminen on näin paljon helpompaa. Syön edelleenkin vain vähän sikaa ja nautaa, koska pakastimme on pullollaan syksyn hirveä, joka on täyttä luomua.

Maidon juonti on vaatinut opettelua, koska en ole juonut maitoa kymmeneen vuoteen. Alussa pelkkä hajukin ällötti, mutta pakotin itseni opettelemaan uudelleen maidon juontiin. Odottavan äidin täytyy saada maitoa noin 900 mg päivässä, joka tulee täyteen 3-4 lasista maitoa ja parista palasta juustoa. Maito maistuu päivä päivältä paremmalta. Maidon juomisen uudelleen opetteleminen on yksi niistä ihmeistä, joka on tapahtunut korvieni välissä. Lopetin lukiossa maidon juomisen, koska luulin olevani sille allerginen. Nyt minulla ei tule mitään oireita, vaikka niitä kymmenen vuotta sitten oli.

Myös tuolla pienessä yksiössä tapahtuu jotain ihmeellistä ja ihanaa: siitä kertoo parhaillaan pienet kuplat ja kutittavat tuntemukset.

Hössötän – olen siis olemassa

Hössötän – olen siis olemassa

Vauvauutinen alkaa olla pikku hiljaa julkista tietoa. Sinänsä se ei haittaa, koska raskaus alkaa jo näkyä. Minusta tuntuu, että vauva kasvaa nyt hirmuista vauhtia. Raskauskalentereiden mukaan hän on nyt n. 13.- 15 cm pitkä pötkö. Vielä en tunne vauvelin liikkeitä, mutta kenties sekin tapahtuu lähiaikoina.

Olen yrittänyt olla hössöttämättä vielä vauvasta, mutta tänään haksahdin. Kiertelin kirppiksellä ja löysin ihania ja hyvässä kunnossa olevia vauvanvaatteita. Niinhän siinä sitten kävi, että ne lähtivät mukaani. Haksahdus kustansi onneksi vain neljä euroa. On jotenkin järjen vastaista, että pidän liikaa hössöttämistä pahana. Se johtuu pelosta ja lievästä taikauskosta: jos hössötän jo tässä vaiheessa, jotain pahaa tapahtuu vauvalle. Hössötän kuitenkin, vaikken halua. Ehkäpä on niin, että hössättäminen on osa äidiksi tulemista ja sille pitää antaa sijaa. Se on ikään kuin onnen jakamisen ja unelmoinnin sekoittamista.

Hankintojen lisäksi hössöttäminen konkretisoituu uuden tulokkaan nimien pohdiskeluna. Ennen raskaaksi tulemista leikittelin usein tulevien lapsieni nimivaihtoehdoilla. Vaihtoehtoja oli lukuisia molemmille sukupuolille. Nyt kun on tosi kyseessä, tehtävä on paljon vaikeampi. Osa aiemmista vaihtoehdoista kuulostaa edelleenkin hyviltä korvaani, osa taas kamalilta. Nimen valinnassa vaikeinta on vastuu – lapsihan tulee kantamaan meidän valitsemaa nimeä koko elämänsä. Ellemme tee sitten jotain niin kamalaa päätöstä, että hän päättää sen vaihtaa. Kaikesta vaikeudesta huolimatta nimen pohtiminen on hauskaa ja mielenkiintoista. Olemme päättäneet ottaa vinkkejä kummankin suvun vanhoista nimistä ja tutkineet sukuluetteloita mielenkiinnolla.

Vaikka en haluaisikaan, vauvasta hössöttäminen on ihanaa ja hyödyllistäkin. Ilman tuota hormonien aikaansaamaa positiivista mielenvikaisuutta, en tietäisi esimerkiksi, että isomummoni oli kotoisin Kuolajärveltä.