Hössötän – olen siis olemassa

Hössötän – olen siis olemassa

Vauvauutinen alkaa olla pikku hiljaa julkista tietoa. Sinänsä se ei haittaa, koska raskaus alkaa jo näkyä. Minusta tuntuu, että vauva kasvaa nyt hirmuista vauhtia. Raskauskalentereiden mukaan hän on nyt n. 13.- 15 cm pitkä pötkö. Vielä en tunne vauvelin liikkeitä, mutta kenties sekin tapahtuu lähiaikoina.

Olen yrittänyt olla hössöttämättä vielä vauvasta, mutta tänään haksahdin. Kiertelin kirppiksellä ja löysin ihania ja hyvässä kunnossa olevia vauvanvaatteita. Niinhän siinä sitten kävi, että ne lähtivät mukaani. Haksahdus kustansi onneksi vain neljä euroa. On jotenkin järjen vastaista, että pidän liikaa hössöttämistä pahana. Se johtuu pelosta ja lievästä taikauskosta: jos hössötän jo tässä vaiheessa, jotain pahaa tapahtuu vauvalle. Hössötän kuitenkin, vaikken halua. Ehkäpä on niin, että hössättäminen on osa äidiksi tulemista ja sille pitää antaa sijaa. Se on ikään kuin onnen jakamisen ja unelmoinnin sekoittamista.

Hankintojen lisäksi hössöttäminen konkretisoituu uuden tulokkaan nimien pohdiskeluna. Ennen raskaaksi tulemista leikittelin usein tulevien lapsieni nimivaihtoehdoilla. Vaihtoehtoja oli lukuisia molemmille sukupuolille. Nyt kun on tosi kyseessä, tehtävä on paljon vaikeampi. Osa aiemmista vaihtoehdoista kuulostaa edelleenkin hyviltä korvaani, osa taas kamalilta. Nimen valinnassa vaikeinta on vastuu – lapsihan tulee kantamaan meidän valitsemaa nimeä koko elämänsä. Ellemme tee sitten jotain niin kamalaa päätöstä, että hän päättää sen vaihtaa. Kaikesta vaikeudesta huolimatta nimen pohtiminen on hauskaa ja mielenkiintoista. Olemme päättäneet ottaa vinkkejä kummankin suvun vanhoista nimistä ja tutkineet sukuluetteloita mielenkiinnolla.

Vaikka en haluaisikaan, vauvasta hössöttäminen on ihanaa ja hyödyllistäkin. Ilman tuota hormonien aikaansaamaa positiivista mielenvikaisuutta, en tietäisi esimerkiksi, että isomummoni oli kotoisin Kuolajärveltä.