Ollaan vaan ja joogaillaan

Olen käynyt reilun kuukauden ajan äitiysjoogassa ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille odottaville äideille. Joogaa on kerran viikossa ja se kestää kerrallaan 1,5 tuntia. Harjoitteita tulisi tehdä mielellään päivittäin myös kotona, jotta keho oppisi ne mahdollisimman hyvin ja niistä olisi apua synnytyksessä.

Tärkeimpiä elementtejä äitiysjoogassa ovat venyttely, rentoutuminen ja hengittäminen. Paradoksaalista kyllä selvin asia, hengittäminen, on ollut minulle vaikeinta. Äitiysjoogassa korostetaan hengityksen tiedostamisen merkitystä, koska se auttaa synnytyskivuissa. Tavallisesti kipua tuntiessa jännitämme, jolloin unohdamme hengittää ja kipu sattuu entistä enemmän. Oikeasti supistusten aikana pitäisi muistaa hengittää, koska lihakset tarvitsevat happea ja happi lievittää kipua. Synnystä on verrattu maratoniin, ja myös tämä seikka saa sen kuulostamaan entistä vaativammalta urheilusuoritukselta.

Todellakin toivon, että muistan synnytyksessä kaikki joogaopettajan järkevät ja kätevät neuvot. Keholla menee aikansa, kun se sisäistää liikkeet ja oikean hengitystekniikan. Raskauteni on pisimmällä koko ryhmästämme ja melko todennäköisesti en ehdi käymään kurssia loppuun ennen vauvan syntymää. Liikkeet jaetaan usein uloshengityksen ja sisäänhengityksen mukaan, mutta tämä jaottelu saa minut välillä sekoamaan. Tunnen itseni vähemmän rentoutuneeksi, kun mietin milloin hengitän ulos, milloin sisään ja milloin viuhdon käden eteen ja milloin taakse. Opiskeluaikoina aerobicissa sekosin liikkeissä jatkuvasti ja pompin aina väärään suuntaan. Koska jumppasaleissa on yleensä peilit, ei edes piiloutuminen takariviin auttanut. Vain aerobicin lopettaminen auttoi.

Äitiysjoogassa pidetään silmät kiinni, joten nyt en ole edes harkinnut lopettamista. Kukaan ei siis näe, mikäli ojentelen koipia väärään suuntaan. Eikä se edes haittaisi. Jooga ei ole niin kollektiivinen laji kuin aerobic aikoinaan, vaan tunnilla jokainen keskittyy omaan suoritukseen. Silti ryhmällä on merkitystä, koska kaikki odottavat lasta ja yhteinen elämäntilanne yhdistää ryhmää. Se siinä onkin niin viehättävää.

Stressaaminen hengittämisestä ei ole hengittämisen korostamisen ja joogan tarkoitus. Onneksi opettaja lohdutti, ettei sisään- ja uloshengittämisestä saa stressata: ne tulevat sitten aikanaan oikeaan aikaan. Onneksi ihminen hengittää itsestäänkin ilman tiedostamista, ja se on tärkeintä.

Hengittämisen kanssa käsi kädessä joogassa kulkevat venyttely ja rentoutuminen. Ne ovat saaneet minut pitämään lajista. Venyttely ajan kanssa opettajan ohjeiden mukaan on ihanaa. Vaikka olen tehnyt liikkeitä myös kotona, ei lopputulos, eli rentoutumisen taso, ole ollenkaan sama asia. Kotona vilkuilen koko ajan ohjeita ja liikkeet menee välillä sinne päin. Joogatunnilla opettajan ohjeiden mukaan venytellessä ollaan vaan ja joogaillaan, pois rasittavat aatteet päältä riisutaan.

Rakennetaan pesä!

Ensimmäinen äitiyslomaviikko on lopuillaan. Päivät ovat tuntuneet yllättävän pitkiltä. Ensimmäisen lomaviikon aikana olen pyyhkinyt pölyt jo moneen kertaan, siivonnut jääkaapin, leiponut pakastimeen, pyykännyt ja järjestänyt paikkoja vauvaa varten. Pötkystä odottavat kaapissa jo ihan omat vaatteet silitettyinä ja hoitopöytäkin odottaa valmiina hoidettavaansa entisen vierashuoneen nurkassa.

On ihanaa, kun on aikaa järjestellä kotia uutta perheenjäsentä varten. Toisaalta jynssääminen on turhaa, koska pieni vauva erottaa väreistä aluksi vain punaisen ja keltaisen - ei pölyjä hyllyn päältä. Hän ei myöskään ymmärrä, onko jääkaappi järjestyksessä vai ei. Oppaiden mukaan vauvalle on ensimmäisinä kuukausina tärkeintä riittävä maito ja kuivat vaatteet. En silti halua, että vauvamme joutuu asumaan liassa. Kai äidinrakkaus tai hormonit saavat aikaan sen, että haluaa koko kodin kiiltävän pientä vauvaa varten.

Olen kuullut kutsuttavan moista tavaroiden organisointia pesänrakennusvietiksi. Sitäpä se onkin. Olimme viikko sitten kyläilemässä vanhempieni luona ja ompelimme äitini kanssa vauvalle pinnasänkyyn reunusta. Tuttavaperheen neljävuotias pikkupoika ihmetteli aluksi, mitä teemme. Tovin ihmettelyn jälkeen hän oivalsi ja totesi, että kyllähän vauva tarvitsee pesän.

Ajatus pinnasängystä pesänä on suloinen: se on turvallinen ja lämpöinen paikka, jossa pieni ihmisen alku on suojassa kylmältä maailmalta. Toki laajemmin ajateltuna koko kotimme on sellainen. Ainakin nyt, kun pölypunkit eivät pääse vauvaamme puraisemaan.

Erilainen loma

Tänään on historiallinen päivä sekä globaalisti että minulle henkilökohtaisesti. Päivä jää maailman historiaan, koska tänään alkaa Vancouverin olympialaiset. Henkilökohtaisesti tämä päivä on minulle tärkeä, koska tänään alkoi virallisesti äitiysloma. Seuraavat pari viikkoa on hyvää treeniä kevään valvomisia ajatellen yöaikaan tulevia olympialaisia tuijottaessa.

Jos olen järkevä, jätän osan kisoista väliin ja nukun varastoon. Näin viisaammat ja kokeneemmat ovat minua opastaneet äitiyden tiellä. Kieltämättä vihje kuulostaa järkevältä. Tosin olen alkanut uskomaan myyttiin luontoäidin opeista. Olen heräillyt viime aikoina melko paljon öisin. Taas minua viisaammat ja kokeneemmat tietävät, mistä valvominen johtuu. Luontoäiti se treenaa tulevaa äitiä yövalvomisia varten.

Odotan tulevia lomapäiviä. Aion nauttia niistä ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen. Odotan jo, että pääsen keväällä aurinkoisille vaunulenkeille ja saan hellitellä pientä. Odotan kiireettömyyttä ja hetkiä, jotka täyttyvät vauvan jokelluksesta ja riemun kiljahduksista. Minua viisaammat ja kokeneemmat ovat sitä mieltä, ettei äitiysloma ole mitään oikeaa lomaa. Äitiyslomalla ei voi kuulemma rentoutua, koska lapset itkettävät, valvovat eikä aikaa jää itselle. Minulle äitiysloma on erilaista lomaa.

Mielestäni äitiysloma on pitkä aktiiviloma. En kuvittele rentoutuvani kesällä päiväkausia rannalla. Minulla on realistinen käsitys siitä, mitä päiväni tulevat olemaan: ne täyttyvät kotitöistä, itkusta ja kakkavaipoista. Ohjelmaa ei siis tule puuttumaan. Silti pidän sitä erilaisena aikana verrattuna siihen tavanomaiseen arkeen, jota olen tottunut viettämään. Minusta loman ei tarvitse olla löhöilyä, sen pitää olla jotakin erilaista verrattuna totuttuun arkeen.

Äitiyslomani ajoittuu virallisesti helmikuusta jouluun. Toivon, että kesä olisi lämmin ja vähäluminen. Vauva on silloin jo sen verran iso, että voimme tehdä koko perheen kanssa pieniä retkiä ja ulkoilla. Toivon hyviä säitä ensi kesälle - niitä ei minua viisaammat ja kokeneemmatkaan tiedä etukäteen. Niin kuin ei sitäkään, montako mitalia Suomi saa olympialaisissa.