Ensimmäinen äitiyslomaviikko on lopuillaan. Päivät ovat tuntuneet yllättävän pitkiltä. Ensimmäisen lomaviikon aikana olen pyyhkinyt pölyt jo moneen kertaan, siivonnut jääkaapin, leiponut pakastimeen, pyykännyt ja järjestänyt paikkoja vauvaa varten. Pötkystä odottavat kaapissa jo ihan omat vaatteet silitettyinä ja hoitopöytäkin odottaa valmiina hoidettavaansa entisen vierashuoneen nurkassa.
On ihanaa, kun on aikaa järjestellä kotia uutta perheenjäsentä varten. Toisaalta jynssääminen on turhaa, koska pieni vauva erottaa väreistä aluksi vain punaisen ja keltaisen - ei pölyjä hyllyn päältä. Hän ei myöskään ymmärrä, onko jääkaappi järjestyksessä vai ei. Oppaiden mukaan vauvalle on ensimmäisinä kuukausina tärkeintä riittävä maito ja kuivat vaatteet. En silti halua, että vauvamme joutuu asumaan liassa. Kai äidinrakkaus tai hormonit saavat aikaan sen, että haluaa koko kodin kiiltävän pientä vauvaa varten.
Olen kuullut kutsuttavan moista tavaroiden organisointia pesänrakennusvietiksi. Sitäpä se onkin. Olimme viikko sitten kyläilemässä vanhempieni luona ja ompelimme äitini kanssa vauvalle pinnasänkyyn reunusta. Tuttavaperheen neljävuotias pikkupoika ihmetteli aluksi, mitä teemme. Tovin ihmettelyn jälkeen hän oivalsi ja totesi, että kyllähän vauva tarvitsee pesän.
Ajatus pinnasängystä pesänä on suloinen: se on turvallinen ja lämpöinen paikka, jossa pieni ihmisen alku on suojassa kylmältä maailmalta. Toki laajemmin ajateltuna koko kotimme on sellainen. Ainakin nyt, kun pölypunkit eivät pääse vauvaamme puraisemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti